Kivun huippuasiantuntijan ja terveystieteiden tohtori Tapio Ojalan kirjoittama kirja
Kivun kanssa (Vastapaino, 2018) tarjoaa henkisiä työkaluja sekä tärkeää tietoa niille, jotka
joutuvat elämään jatkuvissa kroonisissa kivuissa. Myös lääkäreiden,
fysioterapeuttien ja muiden kipupotilaita auttamaan pyrkivien ammattilaisten
olisi tarpeen lukea kirja. Kivunhoidon kun pitäisi olla yksilöllistä, ja
kroonista kipua on vaikea ja usein mahdoton poistaa.
Tapio Ojala valmistui fysioterapeutiksi yli 30 vuotta sitten.
Viimeiset 20 vuotta hän on tehnyt yhteistyötä kipukroonikkojen kanssa. Lisäksi
hän on hankkinut muuta terapiakoulutusta.
Vuonna 2010 hän valmistui terveystieteiden maisteriksi ja väitteli
kroonisen kivun kokemisesta tohtoriksi 2015. Kirja perustuu tähän väitöskirjaan,
mutta Ojala on onnistunut tekemään kirjasta helppolukuisen ja puhuttelevan.
Kirja on läpeensä tiukkaa asiaa, mutta kirjoittaja puhuu lukijalleen lämpimästi
ja sympaattisesti. Haluan kertoa kirjasta blogissani, sillä asiakkaissani on
ollut kroonisista kivuista kärsiviä. Aihe koskettaa myös kaikkia, jotka
kipuilijoiden kanssa elävät ja toimivat. Kipukroonikkoa voi olla vaikea
ymmärtää, ellei itsellä ole kokemusta pitkäaikaisista toimintoja rajoittavista kivuista.
Kipu on yleistä ja kallista
Otsikko on kirjan erään luvun nimi. Kivunhoito menee Ojalan mukaan
harvoin niin kuin Strömsössä, varsinkin kun on kyseessä krooninen kipu. Kivun
syytä ei aina tutkimuksista huolimatta löydetä. Jos esim. kaularangasta löytyy
kuvantamalla poikkeavuus, ajatellaan kivun johtuvan tästä. Silti toisella
ihmisellä saattaa olla sama poikkeavuus kivuttomana, eikä kivulloinenkaan
poikkeavuus välttämättä tarkoita, että kipu johtuisi juuri siitä. Isosta vammasta
ei myöskään aina tule iso kipu tai pienestä vammasta pieni kipu. Kuitenkin valitaan
sama hoitomenetelmä samoihin löydöksiin periaatteella ”yksi koko käy kaikille”.
Tehdään myös hyödyttömiä ja kalliita
kirurgisia operaatioita, kun fysioterapeutti olisi ollut oikea osoite. Ojala
sanoo, että hoidon näkökulmasta akuutilla ja kroonisella kivulla ei ole mitään
muuta yhteistä kuin sana kipu. Totuus onkin, että ”one size fits nobody” eli yksi koko ei
sovi kenellekään. Silti sekä akuuttisia että kroonisia kipuja hoidetaan yleensä
samoin periaattein. Valitettavan moni on myös joutunut kuulemaan lääkärinsä epäilevän,
että kipu onkin mielikuvituksen tuotetta.
Ojala kritisoikin pelkkään diagnoosiin pohjautuvaa
ajattelutapaa. Hän sanoo, että ”Vastaanotolla lääkärin, terapeutin tai hoitajan
tulee seurustella enemmän sinun kuin tietokoneen kanssa”. Valitettavasti
potilaan omaa kokemusta ei yleensä kirjata, vaikka hän on kipunsa asiantuntija.
Hoitoon osallistuvien ammattilaisten tulisi toimia yhdessä keskenään ja niin,
että joku myös koordinoi hoitoa, kroonikko mukaan luettuna. Eräs kroonikko
kuvasi hoitokäytäntöä pingpong-peliksi, oli vaiva mikä tahansa. Hänestä ei ollut
ottanut vastuuta kirurgian poliklinikka eikä kipupoliklinikka. Kuntoutuspoliklinikan oli
viime kädessä pakko ottaa vastuu.
Suomessa lääkkeet ovat usein ensimmäinen tai jopa ainoa
kivun hoitomuoto, reseptin kirjoittaminenhan on nopeaa ja helppoa. Kansainvälisesti jo suositellaan lääkkeetöntä hoitoa.
Kipulääkkeiden runsaasta
käytöstä tulee uusia ongelmia kuten sisäelinvaurioita mm. maksaan, suolistoon
ja sydämeen sekä haittavaikutuksia mieleen, ajatteluun ja muistiin. Lääkealan
turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen Fimean arvion mukaan tulehduskipulääkkeet
aiheuttavat vuosittain Suomessa jopa 300 ihmisen kuoleman. Pitkään käytettyinä
kipulääkkeet menettävät myös usein tehonsa.
Kun kipua ei pystytä parantamaan, on tärkeää auttaa henkilöä
parantamaan toimintakykyään. Fysio- tai toimintaterapeutti auttaa silloin
henkilöä pysymään toimintakuntoisena ja selviämään arjessa. Masennusta kannattaisi pyrkiä ehkäisemään ja hoitamaan,
sillä masennus altistaa krooniselle kivulle.
Kipu vaikuttaa koko ihmiseen
Ojala painottaa, että kipu on aina koko ihmisessä, ei vain
jossakin kohdassa kehoa. Itse olin pyrkinyt etäännyttämään sairautta itsestäni
ajattelemalla, että ainoastaan jalkateräni on pitkällä sairauslomalla, kun taas
muu minä olen terve. Todellisuudessa kipuun liittyy paljon muitakin
tunteita ja ajatuksia, pelkoja ja odotuksia. Kun vaivani eivät tuntuneetkaan kuukausien kuntoutuksesta
paranevan, täytyi alkaa miettiä, miten elämä muuttuu. Jos ei ihmettä tapahdu,
en juokse enkä hyppele enää koskaan, en myöskään vaella rinkka selässä. Joudun
miettimään päivittäin, mitkä asiat pystyn sinä päivänä tekemään jalan rasittumatta
ja kipeytymättä liikaa. Nyttemmin kipu on noussut selkään, mikä hankaloittaa
istumista. Terveellinen ravinto ja liikunta eivät ole pystyneet ehkäisemään
kymmenien vuosien kehitystä synnynnäisessä jalkaterien ongelmallisessa
luustorakenteessa.
Kiputuntemus on eri asia kuin kipukokemus. Usealla ihmisellä
voi olla samanlaisia kiputuntemuksia, mutta heidän kokemuksensa ovat erilaiset,
koska heidän elämänsä on erilainen. Jollakulla voi olla kovia kipuja, mutta hän
voi olla onnellinen, jos hän osaa asennoitua elämään myönteisesti.
Kipuun vaikuttavat monet asiat. Jos elämässä kokee enemmän
myönteisiä tunteita, kielteisiä tunteita on silloin vähemmän. Ojala kehottaa tekemään
asioita, joista saa myönteisiä tunteita. Yksinkertaista. Kirjassa on paljon
kipukroonikkojen lausuntoja. Usein toistuu kokemus, että kun kokee tai tekee
jotain mieluisaa, kipu vaimenee, jopa unohtuu. ”Lapset, perhe ja rakkaus. Kun
ne on kohallaan silloin kestää ja sietää paljon paremmin. Myös kipua.”
Voiko kivun hyväksyä?
Jossain vaiheessa on paikallaan alkaa miettiä, miten voisi
hyväksyä tilanteensa. Hyväksyminen ei merkitse luovuttamista, vaan pärjäämistä,
sopeutumista, selviytymistä, sovussa elämistä. Hyväksyminen ei ole heikkoutta.
Monet meistä ovat tottuneet ajattelemaan, että kipua vastaan tulee
taistella. Mielestämme kipua ei kuulu hyväksyä, vaan siitä pitäisi päästä
eroon. Jokaisella on tästä kokemusta. Kun kipu on kova, olo on tuskainen ja lisäksi menettää hallinnan
moneen asiaan. Mutta entä kun taistelu on jatkunut tuloksetta pitkään, onko
kivun parantaminen enää realistinen tavoite? Ojala heittää kysymyksiä: "Miten
taistelu kipua vastaan on helpottanut elämääsi? Onko se tullut paremmaksi?
Haluatko elää vai taistella? ...Taistelu
kipua vastaan vie voimia ja rahaa, ja siinä useammin pettyy pahasti kuin
yllättyy positiivisesti.” Tunnemme kaikki ihmisiä – tai kuulumme itse
heihin – jotka sanovat yrittäneensä tuloksetta lukuisia eri lääkkeitä, muita tuotteita
sekä hoitoja. Luemme toiveikkaina kaikki vastaan tulevat artikkelit, joissa
puhutaan uusista tuotteista ja hoitomenetelmistä. Istumme tuntikausia netissä
tietoa ja mahdollista apua etsien.
Kivun ja elämäntilanteen hyväksyminen ei Ojalan mukaan ole
joko-tai-käsite vaan prosessi, johon voi mennä vuosia. Kannattaa kartoittaa,
mitä hyvää elämässä edelleen on ja mitä hyviltä ja merkitseviltä tuntuvia
asioita voi edelleen tehdä ja kokemuksia hankkia. Hyväksyminen on sen
tunnustamista ja sisäistämistä, että entiseen ei ole paluuta. On mietittävä,
mikä on uusi normaali.
Tarkkana lausuntoja tehdessä
Ojala antaa neuvoja myös lausuntojen tekemiseen. Jos
kipukroonikko ei ole työkykyinen, hän saattaa jäädä vaille tukia ja korvauksia
vain siksi, että lausunnot ovat virheellisiä tai puutteellisia. Sairas ja
työkyvytön eivät ole sama asia, joten ei riitä, että lääkäri kirjoittaa
lausuntoon sairauksista. On selvitettävä, miten sairaus ja kivut aiheuttavat
henkilölle työkyvyttömyyden, tai muuten lausunto voi tulla hylkynä takaisin. Näin voi
käydä myös, jos kivulle ei ole löytynyt lääketieteellisesti todennettavaa
syytä. Kroonikon onkin itse huolehdittava, että lausunto on oikein kirjoitettu.
Hänen oletetaan myös perehtyvän lainsäädäntöön voidakseen saada korvaukset,
joihin hän on oikeutettu.
Kirjani on täynnä alleviivauksia ja merkintöjäni. Olen
saanut siitä paljon tietoa, uusia katsantokantoja sekä lohtua. Se on ollut
kädessäni monta kertaa ja tulee jatkossakin kulkemaan mukana elämänmuutoksessani. Tapio Ojala sanoo eräässä haastattelussa olevansa itsekin
kipukroonikko, koska ”selkä on romuna”. Hän on siis myös kokemusasiantuntija. Kirjassa hän ei tätä mainitse.
