maanantai 14. tammikuuta 2019

Hyvää elämää kivuista huolimatta


Kivun huippuasiantuntijan ja terveystieteiden tohtori Tapio Ojalan kirjoittama kirja Kivun kanssa (Vastapaino, 2018) tarjoaa henkisiä työkaluja sekä tärkeää tietoa niille, jotka joutuvat elämään jatkuvissa kroonisissa kivuissa. Myös lääkäreiden, fysioterapeuttien ja muiden kipupotilaita auttamaan pyrkivien ammattilaisten olisi tarpeen lukea kirja. Kivunhoidon kun pitäisi olla yksilöllistä, ja kroonista kipua on vaikea ja usein mahdoton poistaa. 



Tapio Ojala valmistui fysioterapeutiksi yli 30 vuotta sitten. Viimeiset 20 vuotta hän on tehnyt yhteistyötä kipukroonikkojen kanssa. Lisäksi hän on hankkinut muuta terapiakoulutusta.  Vuonna 2010 hän valmistui terveystieteiden maisteriksi ja väitteli kroonisen kivun kokemisesta tohtoriksi 2015. Kirja perustuu tähän väitöskirjaan, mutta Ojala on onnistunut tekemään kirjasta helppolukuisen ja puhuttelevan. Kirja on läpeensä tiukkaa asiaa, mutta kirjoittaja puhuu lukijalleen lämpimästi ja sympaattisesti. Haluan kertoa kirjasta blogissani, sillä asiakkaissani on ollut kroonisista kivuista kärsiviä. Aihe koskettaa myös kaikkia, jotka kipuilijoiden kanssa elävät ja toimivat. Kipukroonikkoa voi olla vaikea ymmärtää, ellei itsellä ole kokemusta pitkäaikaisista toimintoja rajoittavista kivuista.

Kipu on yleistä ja kallista

Otsikko on kirjan erään luvun nimi. Kivunhoito menee Ojalan mukaan harvoin niin kuin Strömsössä, varsinkin kun on kyseessä krooninen kipu. Kivun syytä ei aina tutkimuksista huolimatta löydetä. Jos esim. kaularangasta löytyy kuvantamalla poikkeavuus, ajatellaan kivun johtuvan tästä. Silti toisella ihmisellä saattaa olla sama poikkeavuus kivuttomana, eikä kivulloinenkaan poikkeavuus välttämättä tarkoita, että kipu johtuisi juuri siitä. Isosta vammasta ei myöskään aina tule iso kipu tai pienestä vammasta pieni kipu. Kuitenkin valitaan sama hoitomenetelmä samoihin löydöksiin periaatteella ”yksi koko käy kaikille”.  Tehdään myös hyödyttömiä ja kalliita kirurgisia operaatioita, kun fysioterapeutti olisi ollut oikea osoite. Ojala sanoo, että hoidon näkökulmasta akuutilla ja kroonisella kivulla ei ole mitään muuta yhteistä kuin sana kipu. Totuus onkin, että ”one size fits nobody” eli yksi koko ei sovi kenellekään. Silti sekä akuuttisia että kroonisia kipuja hoidetaan yleensä samoin periaattein. Valitettavan moni on myös joutunut kuulemaan lääkärinsä epäilevän, että kipu onkin mielikuvituksen tuotetta.

Ojala kritisoikin pelkkään diagnoosiin pohjautuvaa ajattelutapaa. Hän sanoo, että ”Vastaanotolla lääkärin, terapeutin tai hoitajan tulee seurustella enemmän sinun kuin tietokoneen kanssa”. Valitettavasti potilaan omaa kokemusta ei yleensä kirjata, vaikka hän on kipunsa asiantuntija. Hoitoon osallistuvien ammattilaisten tulisi toimia yhdessä keskenään ja niin, että joku myös koordinoi hoitoa, kroonikko mukaan luettuna. Eräs kroonikko kuvasi hoitokäytäntöä pingpong-peliksi, oli vaiva mikä tahansa. Hänestä ei ollut ottanut vastuuta kirurgian poliklinikka eikä kipupoliklinikka. Kuntoutuspoliklinikan oli viime kädessä pakko ottaa vastuu. 

Suomessa lääkkeet ovat usein ensimmäinen tai jopa ainoa kivun hoitomuoto, reseptin kirjoittaminenhan on nopeaa ja helppoa. Kansainvälisesti jo suositellaan lääkkeetöntä hoitoa. Kipulääkkeiden runsaasta käytöstä tulee uusia ongelmia kuten sisäelinvaurioita mm. maksaan, suolistoon ja sydämeen sekä haittavaikutuksia mieleen, ajatteluun ja muistiin. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen Fimean arvion mukaan tulehduskipulääkkeet aiheuttavat vuosittain Suomessa jopa 300 ihmisen kuoleman. Pitkään käytettyinä kipulääkkeet menettävät myös usein tehonsa. 

Kun kipua ei pystytä parantamaan, on tärkeää auttaa henkilöä parantamaan toimintakykyään. Fysio- tai toimintaterapeutti auttaa silloin henkilöä pysymään toimintakuntoisena ja selviämään arjessa. Masennusta kannattaisi pyrkiä ehkäisemään ja hoitamaan, sillä masennus altistaa krooniselle kivulle.

Kipu vaikuttaa koko ihmiseen

Ojala painottaa, että kipu on aina koko ihmisessä, ei vain jossakin kohdassa kehoa. Itse olin pyrkinyt etäännyttämään sairautta itsestäni ajattelemalla, että ainoastaan jalkateräni on pitkällä sairauslomalla, kun taas muu minä olen terve. Todellisuudessa kipuun liittyy paljon muitakin tunteita ja ajatuksia, pelkoja ja odotuksia. Kun vaivani eivät tuntuneetkaan kuukausien kuntoutuksesta paranevan, täytyi alkaa miettiä, miten elämä muuttuu. Jos ei ihmettä tapahdu, en juokse enkä hyppele enää koskaan, en myöskään vaella rinkka selässä. Joudun miettimään päivittäin, mitkä asiat pystyn sinä päivänä tekemään jalan rasittumatta ja kipeytymättä liikaa. Nyttemmin kipu on noussut selkään, mikä hankaloittaa istumista. Terveellinen ravinto ja liikunta eivät ole pystyneet ehkäisemään kymmenien vuosien kehitystä synnynnäisessä jalkaterien ongelmallisessa luustorakenteessa. 

Kiputuntemus on eri asia kuin kipukokemus. Usealla ihmisellä voi olla samanlaisia kiputuntemuksia, mutta heidän kokemuksensa ovat erilaiset, koska heidän elämänsä on erilainen. Jollakulla voi olla kovia kipuja, mutta hän voi olla onnellinen, jos hän osaa asennoitua elämään myönteisesti.
Kipuun vaikuttavat monet asiat. Jos elämässä kokee enemmän myönteisiä tunteita, kielteisiä tunteita on silloin vähemmän. Ojala kehottaa tekemään asioita, joista saa myönteisiä tunteita. Yksinkertaista. Kirjassa on paljon kipukroonikkojen lausuntoja. Usein toistuu kokemus, että kun kokee tai tekee jotain mieluisaa, kipu vaimenee, jopa unohtuu. ”Lapset, perhe ja rakkaus. Kun ne on kohallaan silloin kestää ja sietää paljon paremmin. Myös kipua.”

Voiko kivun hyväksyä?

Jossain vaiheessa on paikallaan alkaa miettiä, miten voisi hyväksyä tilanteensa. Hyväksyminen ei merkitse luovuttamista, vaan pärjäämistä, sopeutumista, selviytymistä, sovussa elämistä. Hyväksyminen ei ole heikkoutta. 

Monet meistä ovat tottuneet ajattelemaan, että kipua vastaan tulee taistella. Mielestämme kipua ei kuulu hyväksyä, vaan siitä pitäisi päästä eroon. Jokaisella on tästä kokemusta. Kun kipu on kova, olo on tuskainen ja lisäksi menettää hallinnan moneen asiaan. Mutta entä kun taistelu on jatkunut tuloksetta pitkään, onko kivun parantaminen enää realistinen tavoite? Ojala heittää kysymyksiä: "Miten taistelu kipua vastaan on helpottanut elämääsi? Onko se tullut paremmaksi? Haluatko elää vai taistella? ...Taistelu kipua vastaan vie voimia ja rahaa, ja siinä useammin pettyy pahasti kuin yllättyy positiivisesti.” Tunnemme kaikki ihmisiä – tai kuulumme itse heihin – jotka sanovat yrittäneensä tuloksetta lukuisia eri lääkkeitä, muita tuotteita sekä hoitoja. Luemme toiveikkaina kaikki vastaan tulevat artikkelit, joissa puhutaan uusista tuotteista ja hoitomenetelmistä. Istumme tuntikausia netissä tietoa ja mahdollista apua etsien. 

Kivun ja elämäntilanteen hyväksyminen ei Ojalan mukaan ole joko-tai-käsite vaan prosessi, johon voi mennä vuosia. Kannattaa kartoittaa, mitä hyvää elämässä edelleen on ja mitä hyviltä ja merkitseviltä tuntuvia asioita voi edelleen tehdä ja kokemuksia hankkia. Hyväksyminen on sen tunnustamista ja sisäistämistä, että entiseen ei ole paluuta. On mietittävä, mikä on uusi normaali. 

Tarkkana lausuntoja tehdessä

Ojala antaa neuvoja myös lausuntojen tekemiseen. Jos kipukroonikko ei ole työkykyinen, hän saattaa jäädä vaille tukia ja korvauksia vain siksi, että lausunnot ovat virheellisiä tai puutteellisia. Sairas ja työkyvytön eivät ole sama asia, joten ei riitä, että lääkäri kirjoittaa lausuntoon sairauksista. On selvitettävä, miten sairaus ja kivut aiheuttavat henkilölle työkyvyttömyyden, tai muuten lausunto voi tulla hylkynä takaisin. Näin voi käydä myös, jos kivulle ei ole löytynyt lääketieteellisesti todennettavaa syytä. Kroonikon onkin itse huolehdittava, että lausunto on oikein kirjoitettu. Hänen oletetaan myös perehtyvän lainsäädäntöön voidakseen saada korvaukset, joihin hän on oikeutettu. 

Kirjani on täynnä alleviivauksia ja merkintöjäni. Olen saanut siitä paljon tietoa, uusia katsantokantoja sekä lohtua. Se on ollut kädessäni monta kertaa ja tulee jatkossakin kulkemaan mukana elämänmuutoksessani. Tapio Ojala sanoo eräässä haastattelussa olevansa itsekin kipukroonikko, koska ”selkä on romuna”. Hän on siis myös kokemusasiantuntija. Kirjassa hän ei tätä mainitse.