sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Minuutin raparperivanukas ja raparperi-hedelmäsalaatti

Teen usein vanukasta avokadosta ja banaanista, joihin lisään marjoja. Vettä en lisää, joten rakenne on ilmava ja vanukasmainen. Joku sanoisi kermainen. Raparperilla on ominaisuus, joka tekee vanukkaasta hyvin tytinämäistä niin, että sen voi lusikoida kuppiin korkeaksi keoksi. Maku on lempeä.


Joka keko kyllä laskee ellei heti ala syödä. Kuvaamistakaan ei siksi tämän elävän mallin kanssa pystynyt pidempään harrastamaan.

Voit panna raparperia enemmän kuin ohjeessa on, ja saat happamamman ja jogurttimaisemman ruoan.
Kesän edetessä voit vaihtaa raparperin tilalle karviaisia tai sitten kiivejä. Näiden vanukkaiden maku muistuttaa toisiaan.

Kuivatan raparpereita parhaillaan kuivurissa. Raparperi on niin vesipitoinen, että seostan sen monitoimikoneessa ja levitän leivinpaperilla päällystetyille kuivausritilöille. Seostamisen jälkeen kuitenkin puristan siitä osan mehusta pois. Osan mehusta käytän heti ja osan pakastan jääpalamuottiin.

Olen tehnyt vanukkaan osaksi raparperimassasta puristetusta mehusta ja osaksi raparperipaloista. Tämän voi tehdä myös pelkistä paloista ilman mehua, ja näin vanukkaasta tulee paksumpaa. Pelkän mehun kanssa tulos taas on samettisempaa. Tehosekoittimesi vahvuudesta riippuu, tarvitseeko sinun lisätä nestettä enemmän kuin ohjeessa on mainittu. Yksi reipas annos.

Raparperivanukas

Jos et käytä raparperin mehua vaan vain palasia, pane palasia 1½ dl.
Minulla oli aamuisesta nokkosteestä jäänyt tuoretta nokkosta, ja lisäsin sen joukkoon. Väri vihertyi mukavasti, ja nokkosissa on runsaasti kalsiumia. 

1 avokado
1 - 1½ banaania
½ dl raparperin mehua
½ dl raparperipaloja
lisäksi voit maustaa näillä:
vaniljaa, kanelia ja/tai ½ - 1 tl raastettua inkivääriä 

Sekoita ainekset tehosekoittimessa tasaiseksi.

Hedelmäsalaatti

Tee hedelmäsalaatin kastikkeeksi yllä oleva vanukas, mutta käytä enemmän raparperia ja mausteita. Salaattihedelmiksi käyvät sekä makeat että kirpeät hedelmät sekä marjat.

Olikos se niin, että jonsei oo heilaa helluntaina niin juhannuksena on jono?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti