tiistai 23. syyskuuta 2014

Gluteeniton "ruismarjapuuro"

Joku justihin kerkis raa'an vispipuuron blogaamahan. Mut onneks mulla onkin ruismariapuuro, son aiva eri asia.Vispipuuro teherähän tavan mukahan mannaryyniistä ja ruismariapuuro tietenkin rukihista. Paitti nyt.

Lapsuuteni ruismarjapuuron marjat olivat aina puolukoita ja tämä on ollut tapa ainakin meidän suvussa täällä Etelä-Pohjanmaalla. Pidin puuron mausta, mutta se tuntui tarttuvan kurkkuun. Puurooni ei saanut kaataa maitoa, koska puuro ikävästi lämmitti maidon. Tämä raakapuuro valmistuu suitsait, kun taas perinteistä ruispuuroa keitellään tunti.

Puurosta saa enemmän lähiruokaa, jos makeuttaa sen ainakin osittain kuivahedelmien sijasta kotimaisella omenalla, tuoreella kauden omenalla tai kuivatuilla omenaviipaleilla, joita on liottanut hetken. Tattaria toivoisi alettavan viljellä Suomessa runsaasti, kun se kerran täällä menestyy ja käyttäjäkuntakin lisääntyy raakauden  myötä. Yhä useampi myös haluaa välttää gluteenia.

Maidon voi tietysti tehdä siemenistä ja pähkinöistä kuten moni tekee, mutta jos saa rasvaa muutenkin yllin kyllin ruoasta ja haluaa sitä rajoittaa, voi maidon tehdä tattarista tai kinoastakin. Tietenkin voi myös yhdistellä. Tällä kertaa kinoapohjainen maito. Kinoaa viljellään jo Suomessakin. En vielä tiedä minkä makuinen maito siitä tulee.


 Resepti on yhdelle suursyömärille tai kahdelle vaatimattomalle. Tattari on täydellinen proteiini eli se sisältää kaikki ne välttämättömät aminohapot, jotka ihminen tarvitsee ruoasta. Osan kuivahedelmistä voi vaihtaa steviamakeutukseen.

2 dl tattarisuurimoita yön yli liotettuna tai myös idätettynä
2 rkl pellavansiemeniä ½ h liotettuna ½ dl:aan vettä
1 dl puolukkasurvosta
½ dl taateleita, jos ovat kuivattuja niin liota niitä omassa kupissaan 20 min
3 kuivattua luumua, jos ovat kovin kuivia niin liota
1 tl carobia
(1 tl macaa)
jos kaipaa suolaa, voi laittaa miel. meri- tai ruususuolaa
vettä sen verran kuin tehosekoitin tarvitsee toimiakseen

Huuhtele tattari hyvin. Ota n. puolukkasurvoksesta pari rkl sivuun ja sekoita tehosekoittimessa kaikki muut ainekset tasaiseksi. Lisää loppu puolukkasurvos ja kääntele lastalla se puuroon. On kiva että puuroon tulee kirpeitä sattumia. Ruoansulatuksellekin hyväksi kun tulee pureskelleeksi puuron paremmin.

Kinoamaito

Maidon voi makeuttaa stevialla jos haluaa välttää kuivahedelmien syöntiä. Stevian makuun tottuu. Ohjeen jumborusinoiden sijaan voi käyttää myös pari taatelia, aprikoosia tai viikunan. Saman voi tehdä tattarista. Annoksesta tulee 5 dl, joten voit halutessasi tehdä pienemmän annoksen tai pistää loput jääkaappiin. Säilyy seuraavaan päivään.

1 dl itänyttä kinoaa
runsas 1 rkl vaaleita jumborusinoita (Punnaa & säästä)
kunnon hyppysellinen luomukanelia (marketin tavallista kanelia kannattaa välttää)
hippunen vaniljaa
hippunen hyvää suolaa
4 dl vettä
(pistin vielä kuivattua nokkosensiementä ja -lehteä 1 rkl:n tällä kertaa)

Huuhtele kinoa hyvin, koska sen pinnalla on saponiinia. Liota kinoaa 8 h, huuhdo, valuta hyvin ja jätä itämään n. 12 tunniksi. Kinoaa voi idättää myös vrk:n, mutta pitää huuhdella aamuin illoin. Idättäminen makeuttaa kinoaa. Itämättömästä kinoasta ei tule hyvää maitoa. Usein kinoa itää jo liotusvaiheessa, varsinkin kesäkuumalla.

Sekoita tehosekoittimessa ainekset ja ensin vain osa vedestä tasaiseksi. Lisää loput vedestä ja sekoita.


Sinne se puuro katos, maidon alle ja sitten vattahan. Että oon täys.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti