lauantai 29. elokuuta 2015

Kookosraakajäätelösuklaapuikot

Näin netistä, että tänään on kansainvälinen vegaaniroskaruokapäivä. Päivä oli jo pitkällä, joten tämän roskempaa ei nyt tähän hätään tule:


Raakavegaaninen ruoka painii vähän eri sarjassa, mutta en tiedä, onko meille omaa päivää. Roskaruoaksi tämän jäätelön tekee se, että jäätelöissä oleva rasva on läpikotaisin tyydyttynyttä, ja osa tulee säilykepurkista, joten se ei ole edes raakaa. En myöskään pidä suklaata terveysruokana. Taaimmaisessa mustanpunaisessa puikossa on sentään mustaherukoita, ja suklaa on jätetty pois. Yleensä teen jäätelöä banaanista. Täytyy sanoa, että rasvainen paksu kookosmaito tekee koostumuksesta vieläkin jäätelömäisempää ja väristä vaaleampaa, jos sitä kaipaa. Käytän mielelläni makeutteeksi steviaa, koska se ei ole sokeria. Voit myös makeuttaa esim. vaahterasiirapilla. En suosittele agavesiirappia, sillä se lisää insuliiniresistenssiä.

Vaikeinta jäätelöpuikkojen tekemisessä on niiden valmistumisen odottaminen. Eikä sekään kestä kauan.

4 puikkojäätelöä:
 2 banaania
1 dl kookosmaitopurkin paksua massaa
5 tippaa steviaa tai maun mukaan makeutteeksi
vaniljaa maun mukaan

Pane kookosmaitopurkki jääkaappiin, jotta paksu rasvainen osa erottuu ja nousee pintaan. Kookosmaidoissa on eroja; joissakin paksu osa on jo huoneenlämpimänä valmiina lusikoitavissa ja mehu on sen alla. Kuori banaanit ja paloittele. Sekoita ainekset tasaiseksi tehovekottimella tai vauvavatkaimella tai muulla sötköttimellä. Tarkista maku ja lisää makeutta tai vaniljaa tarvittaessa. Voit lisätä myös marjoja tai hedelmäpaloja sellaisenaan tai sekoittaa ne massan mukana. Valuta massa jäätelöpuikko- tai joihinkin muihin sopiviin muotteihin ja jäädytä. Kun jäätelöt ovat jäässä, valmista suklaa. Jos sinulla on kaakaomassaa, voit käyttää panaanipopsikkeleiden ohjetta http://hellatonkokki.blogspot.fi/2015/07/panaanipopsikkelit.html
tai tehdä seuraavan ohjeen mukaan:

Suklaakuori:
1 dl kaakaovoita
1/4 dl kookosöljyä
1/4 dl kaakaojauhetta
1/4 dl carobjauhetta (tai lisää kaakaojauhetta)
16 tippaa steviaa
vaniljaa

Ainesten määrän suhteen ei ole niin tarkkaa. Carobjauheen maku muistuttaa kaakaon makua mutta ei ole kitkerä vaan makea. Carob sisältää kalsiumia. Voit myös vaihtaa carobin kaakaoon, mutta lisää silloin makeutta enemmän. 

Jos kaakaovoi on kimpaleina, raasta se karkeaksi. Jos ovat pikkupellettejä, pistä ne astiaan. Sulata rasvat vesihauteessa, jos pidät niitä terveellisinä ja haluat varoa niiden kuumentamista. Minä sulatan levyllä pienimmällä lämmöllä. Lisää sulaan rasvaan muut ainekset ja tarkista maku. Suklaa saa olla aika makeaa. Anna sen jäähtyä vähän, ettei se sulata jäätelöä. 

Huuhtele jäätelöpuikkomuottia kuuman veden alla joitakin sekunteja, jotta saat puikot irti muotista. Valuttele suklaa lusikalla puikoille sen verran kuin haluat. Tasaisimman jäljen saa, jos tekee suklaamassaa isomman annoksen kapeaan ja korkeaan kuppiin, johon jäätelön voi vain dipata. Suklaa jähmettyy heti jäätelön pintaan. Voi syödä tai pistää takaisin pakkaseen.


Kun pidät muottia kuuman veden alla, varo valuttamasta vettä jäätelöpuikkojen yläosaan, koska silloin voi käydä niin, että irrottaessasi jäätelöpuikkoa pää jää vetävän käteen. Silloin täytyy kaivaa jäätelölohkareet muotista ja valutella päälle suklaata ja syödä lusikalla. Ihan teitä varten tein tämän virheen jotta näkisitte. Aika hirveän hyvää näinkin:


Ja jotta sinun ei tarvitsisi tehdä kaiken maailman raakaruokamokia, voit tulla piakkoin alkavalle Raakaravinnon peruskurssille netissä! Lue täältä tiedot ja aikaisempien osallistujien elämänmuutoskertomuksia ja ilmoittaudu minulle mea.salo(at)netikka.fi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti