torstai 20. elokuuta 2015

Tuore sitruuna-oliivi-kapriskastike kesäkurpitsapastalla

Helleterveiset pitkien ruokalajiyhdyssanojen keksintäkammiosta!

Tämä raikas sitruunainen kastike kannattaa tehdä. Voit 
- sekoittaa sen spiraloituun tai karkearaastettuun kesäkurpitsaan
- käyttää sen keitetyn pastan kastikkeeksi
- sekoittaa sen johonkin muuhun keitettyyn kuten ohraan, riisiin, höyrytettyihin tai uunikasviksiin
- käyttää sen kasvisdippinä
- levittää sen leivälle, raakakrakkereille tai vaikka bataattiviipaleille
- sekoittaa sen salaattiin
- jotain muuta, mitä?

Minä tein siitä ja spiraloidusta kesäkurpasta raakapastan. Kastike on voimakkaahkon makuinen, joten pasta-ainesta ei tarvitse hukuttaa siihen.


Vihannessorvin eli spiraalileikkurin saa noin kolmellakympillä kokkaustarvikeliikkeestä. Sen mukava puoli on, että moottorittomana se on lähes äänetön ja käsin veivattava. Mandoliinileikkuri menee vielä pienempään tilaan. Viime aikoina on tullut nettikauppoihin monen sortin silppureita, mutta kesäkurpan voi myös raastaa karkealla terällä.

Yhteen annokseen tarvitset ison kukkuralautasellisen kesäkurpitsanauhaa, koska kastike on vähärasvaisen kevyt ja kurpitsoissa ei ole kaloreita nimeksikään. Kastikkeen voit sekoittaa jossain leikkurissa, pienessä monitoimikoneessa tai ehkä sauvavatkaimella. Massaa pitää monitoimikonetta varten olla riittävästi, jotta leikkuri yltää sekoittamaan sen, joten tee tarvittaessa isompi annos. On myös mahdollista valmistaa kastike aineksia julmetusti veitsellä silppuamalla ja sitten yhdistää ne.

Kirjoitan parhaillaan elävän ravinnon kirjaani tekstiä rasvoista tietoisena siitä, että raakavegaaninakin saan rasvaa helposti ylimaallisen runsaasti, ellen kiinnitä asiaan huomiota. Siksi tässä kastikkeessa rasvan lähteeksi riittävät oliivit. Sinä voit halutessasi lorotella kastikkeeseen sekoitusvaiheessa öljyjä jos haluat. Jos haluat lisää rakenteita ruokaan, voit myös rouhia ruokaasi pähkinöitä tai lisätä (miel. liotettuja) siemeniä.   

Reseptiä voi varioida! Oleelliset ovat kuivatomaatti, oliivit, kaprikset ja sitruuna kuorineen. Aineksista voit halutessasi jättää pois hapankaalin ja viherrouheen, jos ei satu löytymään. Lisään kuivaamiani villivihanneksia joka paikkaan, koska haluan saada paljon lehtivihreää ja mineraaleja. Timjami ja ruusu- eli rosepippurikin ovat vapaavalintaisia, ja voit lisätä niiden sijasta vaikka mustapippuria ja basilikaa. Taatelikaan ei ole välttämätön, mutta se tuo pienen makean efektin mukaan.

3/4 dl aurinkokuivattua tomaattia pilkottuna
½ dl oliiveja (poista kivet)
3 rkl kapriksia (Suomesta ei taida vielä saada
 raakasäilöttyjä kapriksia joten käytän tavallisia)
3-4 rkl sitruunan mehua 
2 tl miel. luomusitruunan kuorta hienoksi raastettuna
 ½ dl hapankaalia
3 rkl punasipulihakkelusta
2 tuoreehkoa pientä taatelia he-vi-osaston kylmähyllystä (poista kivet)
runsas 1 tl rouhittua tai jauhettua ruusu- eli rosepippuria
1 tl timjamia 
1-2 murskattua valkosipulinkynttä jos pidät valkosipulista

Sekoita valitsemallasi tavalla ainekset sipuleita lukuun ottamatta kastikkeeksi. Tuloksen ei tarvitse olla silkoisen sileää vaan se voi jäädä rouhemaiseksi. Sipulit ehkä kannattaa lisätä vasta lopuksi, sillä paljon työstelty raaka sipuli saattaa maistua kitkerältä. 

Sekoittele pastaan. Mukaan voit paloitella reilusti paprikaa tai tomaattia. Ruokaa kannattaa pistää toisillekin tarjolle, muodossa jos toisessa.

Tämä oli sitten sitä raakaravintoa, eikä aterian jälkeen olo ole raskas vaan energinen. Jos tuntuu, että haluaisit tutustua siihen paremminkin ja lisätä sitä nykyiseen ruokavalioosi, voit käydä lukemassa toisten kokemuksista täältä ja tulla mukaan kohta alkavalle nettikurssille.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti