tiistai 15. toukokuuta 2018

Villivihanneksiin totuttelu

Menestyksekkäin keino kokeilla uutta ruoka-ainetta ei liene sen pistäminen suuhun siltään. En itsekään haluaisi mutustaa pelkkää vuohenputkea, voikukkaa tai hapankaalia, vaikka niitä mielelläni ruoissa käytänkin. En pidä monenkaan villivihanneksen mausta. Niissä on kuitenkin niin paljon ravinto- ja muita hyviä aineita - joita monia emme varmaan vielä edes tunne - että haluan kerätä niitä ruoakseni. Villiäisten hyödyntäminen on myös ekologista ja sillä säästää paljon rahaa.

Jos uusiin ruoka-aineisiin totuttelu on sinulle tai ruokittavillesi hankalaa, tehosekoitin, mehupuristin tai -linko helpottavat sitä huomattavasti. Voit lisätä mehuun, smuutiin tai raakapuuroon villilehtiä vaikka vain muutaman, etkä huomaa eroa maussa. Makua voi totuttaa helposti. Myöhemmin panet tehosekoittimeen ja mehustimeen villivihanneksia vaikka ison täyden kourallisen. Moni on huomannut, että keho alkaa suorastaan kaivata vihreää. Lehtivihreää pitäisikin nauttia usealla aterialla päivässä. Sen hyödyt ovat lukemattomat.

Tänä aamuna hain takapihaltani sekalaisen valikoiman vihreitä lehtiä aamumehuani ja puuroani varten, jonka syön myöhemmin.


Mehuni

kourallinen villiäisiä
iso lohko vanhan sadon keräkaalia
muutama porkkana
luomuappelsiini, osa kuorta mukana
pakastimesta kurkuman- sekä pala inkiväärinjuurta, jotka annoin ensin sulaa
loraus neitsytoliiviöljyä A-vitamiinin imeytymistä auttamaan

Suosittelen mehupuristinta mieluummin kuin mehulinkoa, sillä mehupuristin saa villivihanneksista enemmän mehua irti. Villivihannesten lisääminen kannattaa tehdä varovasti. Villivihreät ovat niin voimakkaan puhdistavia, että tottumattomalle voi tulla kohta mehun nauttimisesta huimausta tai pahoinvointia. Vihreään tottunut sen sijaan voi saada mukavan energiarysäyksen, ja aamukahvi jääkin kuppiin. Lehtivihreä on hyvin terapeuttista, ja sitä kannattaa nauttia runsaasti. Jotkin sairaukset tai lääkitykset voivat kuitenkin rajoittaa sen nauttimista.

Päivän puuroni

villivihanneksia, itse panin vajaan kourallisen
2 rkl pellavansiemeniä yön yli liossa olleena, liotusvesi mukana
eilistä keitettyä kaurapuuroa (ei toki ole raakaruokaa tämä)
mukillinen mustikoita ja mansikoita puolisulaneina
luomubanaani kuorineen, kovat päät poistettuna
jokunen taateli, kivet poistettuna
pihlajanmarjarouhetta puistomarjoista
hyppysellinen kelp-merilevää
jos haluan herkumpaa, lisään lakritsijauhetta
vähän vettä

Tehosekoittimessa sileäksi. Paitsi että pellavansiemenissä on arvokasta omega-3-rasvahappoa, ne antavat kiisselimäistä koostumusta.

Olen käytellyt viime kesänä kuivaamiani ruusun- ja mesiangervonkukkia ja pihlajanmarjoja turhan säästeliäästi, kun niitä on vieläkin runsaasti. Nokkosrouhetta ja -jauhettakin riittää edelleen. Kirjassani Hellattoman kokin elävä raakaravinto (Moreenikustannus, 2017) on ohjeita ja vinkkejä villivihannesten keräämiseen ja kuivatukseen, kuten kuivurin monipuoliseen käyttöön muutenkin. Kuivatus on sekin helppo tapa totuttautua villivihanneksiin. Niitä voi panna krakkeritaikinaan ja kuivattaa, toki uunissakin voi keksejä paistaa. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti