keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Steviamakeutettu raakapuuro

Sokeria tulee saatua helposti päivän mittaan turhan paljon. Prosessoitu, kasvista erotettu sokeri, jollaista esim. kidesokeri on, on pelkästään vahingollista. Elimistö ei tunnista sitä ruoaksi, vaikka se toki kalorit siitä nappaa.

Sokeri on syöpä- ja tulehdussairauksien ruokaa, eli nämä sairaudet käyttävät sokeria ravinnokseen. Monella voi tietämättään olla kehossaan jatkuva tulehdustila, varsinkin jos syö paljon sokeria ja muuta, jota ei oikein voi ruoaksi nimittää. Hedelmiä syödessään saa luonnollisia sokereita, mutta monenlaisissa sairaustiloissa niidenkin saantia pitäisi rajoittaa. Juureksetkin ovat makeita. Edellisessä postauksessa puhuin tuorepuristetuista mehuista. Porkkana on suosituin mehustettava, mutta sen kanssa yhdessä pitäisi mehuttaa vihanneksia, jotka ovat vähäsokerisia. Hedelmiä on mehustettaessa hyvä käyttää pääasiassa maun lisääjänä vihannesmehuihin, ei pelkiltään.

Moni raakailija eli henkilö, jolla ruoasta vähintään 75% kaloreista tulee raakaravinnosta, syö karkkinaan kuivahedelmiä tai raakaleivonnaisia, jotka on valmistettu kuivahedelmistä ja pähkinöistä. Joillekuille riittää suupalanen tai pari, mutta niihinkin voi koukuttua. On helppo ajatella, että raakakakku on terveellistä ruokaa, onhan se valmistettu ravintopitoisista ruoka-aineista ja on ihan toista maata kuin vehnäjauho-muna-sokerikakut.

Noin viikko sitten postasin monta raakapuuro-ohjetta. Ne olivat aika hedelmäpitoisia. Nyt seuraa vähemmän makea puuro, jonka makeusastetta voi vaihdella. Sopii diabeetikollekin. Kookoshiutaleet voi jättää pois, jos haluaa vielä vähentää sokeripitoisuutta. Voit kokeilla lisätä silloin puuroon 2 tl raakakookosöljyä. Ilman manteliuutetta pärjää, mutta manteliuute antaa herkullisen maun.

Stevia on sokeriton makeute, joka on peräisin steviakasvin lehdistä. Kaupoissa on erilaisia tuotteita, joissakin on mukana myös kidesokeria ja täyteainetta. Osta kuitenkin vain pelkkää steviaa, mieluiten suoraan kuivatuista lehdistä jauhettua. Tällaista (sekä sitä manteliuutetta) saa ainakin eko- ja luomukaupoista sekä verkkokaupoista. Stevia on 300 kertaa tavallista sokeria makeampaa, joten annostele varovasti.

Puuron voi tehdä myös pelkästä tattarista, mutta hirssi kannattaa ottaa mukaan ruokavalioon sen sisältämien arvokkaiden ravintoaineiden takia.


Tattari-hirssipuuro

 

2 dl yön yli liotettuja tai idätettyjä tattarijyviä
½ dl yön yli liotettuja hirssijyviä
1/4 dl kookoshiutaleita
kunnon hyppysellinen kanelia, vaniljaa ja hyvää suolaa
pari tippaa manteliuutetta
vettä
päälle muutama murustettu pekaani- tai hasselpähkinä, mantelirouhetta tms.

Tattarin käsittelyohje: liota kuorittuja tattarijyviä 6-8 h runsaassa vedessä. Kaada liotusvesi pois. Huuhtele vielä 2 kylmässä, 1 kuumassa ja vielä kerran kylmässä vedessä. Voit käyttää tattarin ruoaksi jo tässä vaiheessa. Enemmän ravintoaineita tattariin kuitenkin muodostuu ja ruoka-aineiden imeytyvyys paranee, jos idätät tattaria vuorokauden. Idättäessä valuta vesi  huolellisesti pois. Tattaria ei tarvitse idätyksen aikana välttämättä huuhdella. Halutessasi voit huuhdella 12 tunnin kuluttua idättämisen aloittamisesta.

Huuhtele hirssi hyvin ennen liottamista.

Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimessa tasaiseksi. Käytä 0,75 dl vettä tai vain sen verran, kuin tehosekoitin tarvitsee toimiakseen. Tarkista maku.

Halutessasi voit tehdä puurolle vielä hyvin kalsiumpitoisen

Sitruskerman

 

 
Jos appelsiinissa on sinulle liikaa sokeria, jätä se pois ja ainoastaan raasta hieman kuorta mieluiten luomuappelsiinista.

½ dl yön yli liotettuja miel. kuorimattomia seesaminsiemeniä (kannattaa kerralla liottaa enemmän)
appelsiini tai pari klementiiniä tai mandariinia
vaniljaa
hippunen steviaa
1½ dl vettä

Tehosekoita ainekset tasaiseksi, vesi erissä, jotta kovat seesaminsiemenet murskautuvat. Maista. Tämä on myös sellaisenaan hyvä välipala tai palautusjuoma. Liota enemmän seesaminsiemeniä ja tee seuraavana päivänä uusi satsi käyttämällä appelsiinin sijasta jotain muuta hedelmää.

Jos sokeri ei ole ongelma, puuron päälle voi lisätä hedelmäpalasia tai marjoja. Päärynä ja vadelmat sopivat herkullisesti.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti