torstai 30. tammikuuta 2014

Raaka runebergintorttu

Raakoja ruunepereja on tullut tehtyä vuosien aikana vaihtelevista raaka-aineista. Runebergin päivä on 5.2. Tämä yksilö oli viime vuonna mm. Huvfustadsbladetissa resepteineen:


Mitä jos tarjoiaisit näitä kausipullia kertomatta etukäteen, etteivät ole uunia nähneetkään? Pähkinä- ym. allergiat täytyy toki tarkistaa. Pähkinät voi vaihtaa myös yön yli liotettuihin auringonkukansiemeniin tai jos sietää mantelia, niin manteleihin tai valmiina lähes kilon pusseissa ostettaviin mantelijauhoihin (ei erityisen kuituisiin karppijauhoihin kuitenkaan). Paras "tomusokerirengas" tulee cashewpähkinöistä. En käytä niitä juuri, joten tein mantelivaahtoa ja annostelin vähän runsaammin. Mantelittoman ja pähkinättömän vaihtoehdon voi sekoittaa kookosjauhosta ja pienestä määrästä raakakookosöljyä ja makeuttaa stevialla ja maustaa vaniljalla. Maku on aika voimakas. Jos stevia on tuntematon, ks. edellinen postaus.


Kausihetelmä vatelma?

Ohjeesta tulee nuo kuvassa näkyvät viisi torttua. Isompia ei kannata tehdä, koska ovat hyvin ruokaisia.
Fredrika Runeberg kääri hätäpäissään tämän tapaisen pullan miehelleen, jolla oli makeanmieliteko mutta talossa ei ollut kaikkia tarveaineita, joita Fredrika ruukasi leipomisessa käyttää. Pulla oli miehen mieleen. Fredrika otti tavakseen koristella tortut omenahillolla (vaikka me tiedämmekin, että sen olisi kuulunut olla vadelmahilloa), joten mekin voimme käyttää mitä mieli tekee. Taannoin Rovaniemen kurssilla täytyi käyttää pensasmustikoita, ja herkullisia tuli tortuista. Koska ulkomaalaisia pakkasvadelmia ei pidä käyttää keittämättä mahdollisen norovirusriskin takia ja kaikilla ei ole pakkasessa kotimaisia tai muita tuoreina hankittuja vattuja, voi käyttää esim. mansikkaa, kuten tällä kertaa tein.


Lue koko resepti ensin läpi ennen kuin ryhdyt toimiin.

Torttumassa
2 dl tunnin-pari liotettuja pekaanipähkinöitä (tai saksanpähkinöitä tai mantelijauhoa tai yön yli liotettuja manteleita tai yön yli liotettuja auringonkukansiemeniä)
3/4 dl kookosjauhoa 
1½ dl kuivattuja viikunoita (voi halutessaan vaihtaa kuivattuihin taateleihin, muista poistaa kivet)
1½ tl kanelia
1½ tl kardemummaa
½ tl inkivääiä
1/3 tl neilikkaa
hyppysellinen muskottipähkinää
1/3 tl laadukasta suolaa
2 rkl vettä
(muutama tippa manteliuutetta tuo herkullista aromia, myydään luomu-, eko- ja muissa erikoiskaupoissa, mutta ei välttämätön ollenkaan)

Kaada pähkinöiden liotusvesi pois. Jos sinulla on monitoimikone, sekoita kaikki ainekset taikinaksi, jonka ei tarvitse olla aivan sileää. Tarkista maku.
Jos ei ole monitoimikonetta, ei hätää. Käytä pähkinöiden sijaan mantelijauhoa tai jauha auringonkukansiemenet kuiviltaan jauhoksi kuivassa tehosekoittimessa. Saksi viikunat pieneksi silpuksi, ja sekoita torttuainekset käsin taikinaksi.

Muovaa taikinasta paksu pötkylä, jonka leikkaat viideksi viipaleeksi. Taikina saattaa murtua, joten ole kärsivällinen tai sekoita taikinaan tilkka vettä lisää. Vaihtoehtoisesti voit käyttää jotain muottia tai muovailla taikinasta torttuja vapaalla kädellä. Tortut ovat niin täyttäviä, että pienempiäkin leivonnaisia voi tehdä. Saa päällystettä enemmän!
  
Kuorrute
Annoksesta jää yli, koska ihan pientä määrää ei tehosekoitin voi sekoittaa. Lopulle löytynee käyttöä.
1½ dl yön yli liotettuja kuorittuja manteleita tai pari tuntia liotettuja cashewpähkinöitä tai mantelijauhoa (ei karppaajille tarkoitettua erityisen kuitupitoista jauhoa)
3/4 dl vettä tai miel. vähemmän jos tehosekoitin pystyy työstämään
vaniljaa
(vähän steviaa)

Sekoita ainekset tehosekoittimessa mahdollisimman sileäksi. Jos aineksia ei ole liotettu eli teet kuorrutteen jauhosta, anna kuorrutteen turvota vähintään pari tuntia. Se paksunee silloin. Jos se kuitenkin jää liian löysäksi, lisää hiukan mantelijauhoa.

Käytä pursotinta tai leikkaa pienen muovipussin kulmaan pieni reikä ja pursota renkaat torttuihin. Jos homma ei ole tuttua, kannattaa renkaan tekoa ensin harjoitella lautaselle. Pursottimesta saattaa ensin tulla nestettä. Nyt ei kannata sairastaa perfektionismia.

Hillosilmä
1½ dl mansikoita tai vadelmia
3-4 kuivattua viikunaa paloiteltuna (taatelit ja aprikoositkin käyvät)

Sekoita tehosekoittimessa tasaiseksi. Täytä rengas hillolla pikkulusikkaa käyttäen. Hilloa jää yli, mutta ei liene ongelma...