sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Raparperishake

Klassisen yhdistelmän mansikan ja raparperin joukkoon sopii myös lakritsijauhe hyvin.

Jotkut ovat huolissaan kalsiumkadosta raparperin syömisen yhteydessä. Todellisuudessa huomattavasti suurempi riski saada kalsiumpuutos ja luukato on käyttää maitotuotteita, juoda kahvia, syödä suomalaista perusruokaa, liikkua niukasti ja olla huolehtimatta mm. D-vitamiinin saannista. Niissä maissa, joissa käytetään eniten maitotuotteita - Suomi, Ruotsi, Englanti, Irlanti, Hollanti, Unkari, USA - on eniten osteoporoosia. Maissa, joissa ei käytetä maitotuotteita juuri yhtään, ei esiinny paljon osteoporoosia.



2 kuorittuina pakastettua banaania
2 dl raparperipaloja
mukillinen mansikoita
vajaa ½ dl taateleita
1 rkl chiansiemeniä liotettuna n. 1 dl:ssa vettä n. ½ h
kunnon hömpsäys kanelia
(taisi mennä 1 tl macaakin)
lisämakeutteeksi steviaa jos kaipaa
(1 tl lakritsijauhetta)

Ota pakastetut banaanit huoneenlämpöön. 
Sekoita tehosekoittimessa banaaneita lukuun ottamatta muut ainekset tasaiseksi ja kaada noin kolmannes siitä lautaselle. Jätä loput tehosekoittimeen.
Kun banaanit ovat olleet n. 10 min huoneenlämmössä ja hieman pehmenneet, paloittele ne tehosekoittimeen raparperi-mansikkamiksin sekaan.  Sekoita nopeasti suunnilleen tasaiseksi. Saatat joutua välillä pysäyttämään blenderin ja sekoittamaan seosta kaapimella, jos seos ei sekoitu tasaisesti.
Kaada seos lautaselle. Sekoita shake ja pirtelö yhteen parilla pyöräytyksellä.

Tällä hetkellä hyviä kalsiumin lähteitä saa runsaasti ilmaiseksi luonnosta. Villivihreät sisältävät kalsiumin lisäksi runsaasti muitakin mineraaleja, esim. rautaa, ja niitä kannattaa syödä nyt paljon sekä kuivattaa talven varalle. Jokainen tuntee ainakin nokkosen, maitohorsman, voikukan ja apilan. Niitä tehosekoittimeen hedelmien ja marjojen kanssa, hyvää tulee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti